Arkhe
Arkhē (kreik. ἀρχή) tarkoitti antiikin kreikkalaisessa filosofiassa alkua tai alkuperustetta, kaikkein ensimmäistä prinsiippiä. Sen etsiminen oli tyypillistä erityisesti esisokraattisille filosofeille.
Arkhē on ennen kaikkea Aristoteleen käyttämä termi, jolla hän luonnehti erityisesti joonialaisten luonnonfilosofien materiaalista monismia. Tosin sanan ensimmäiseksi käyttäjäksi ’perusprinsiippi’-merkityksessä usein mainitaan Anaksimandros. Tämä tieto perustuu Simplikioksen mainintaan, joka on pelkkä arvaus, sillä noin tuhat vuotta aiemmin eläneen Anaksimandroksen tuotanto oli säilynyt vain katkelmina myöhemmissä lähteissä.
Ajatuksen tällaisesta alkuperusteesta toi filosofiaan mahdollisesti ensimmäisenä Thales. Hän esitti, että kaikkien asioiden alkuperuste oli vesi. Thaleen teoria perustui havaintoihin siitä, että kaikissa paikoissa, joissa on elämää, on kosteutta. Teoria sopi myös yhteen sen kanssa, että maan katsottiin kelluvan veden päällä.
Thaleen teorian kyseenalaisti hänen seuraajansa ja mahdollinen oppilaansa Anaksimandros. Hänen mukaansa vesi ei voinut olla alkuperuste, koska se ei voinut synnyttää vastakohtaansa tulta. Hän katsoi, että mikään klassisista alkuaineista (maa, vesi, ilma, tuli) ei voinut olla alkuperuste tästä samasta syystä. Sen sijaan hän esitti, että oli olemassa apeiron, ”rajaton”, jonkinlainen loputon ja ominaisuudeton periaate, josta kaikki asiat syntyivät ja johon ne palasivat.
Anaksimandroksen oppilas Anaksimenes esitti uuden teorian. Hän palasi teoriaan alkuaineista, mutta katsoi puolestaan ilman olevan veden sijasta alkuperuste. Hän katsoi kaiken saaneen alkunsa ilmasta joko tihentymisen tai ohentumisen kautta. Ohentumalla ilmasta tuli tulta; tihentymällä siitä tuli ensin tuulta, sitten pilvi, vettä, maata ja kiveä.