Jimmy Cliff

Jimmy Cliff (oik. James Chambers; 30. heinäkuuta 1944 – 24. marraskuuta 2025) oli jamaikalainen ska- ja reggae-artisti ja näyttelijä.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perhe ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]James Chambers syntyi 1944 kahdeksantena yhdeksänlapsiseen perheeseen. Perhe asui Saint Jamesin kunnassa köyhässä Adelphin kylässä.[1] Hänen vanhampansa olivat Lilbert ja Christine. Isä toimi räätälinä, maanviljelijänä ja yhteisöjohtajana. Jamesin äiti puolestaan oli kotitaloustyöntekijä.[2]
Jamesin vanhempien erottua hän asui isoveljensä Victorin kanssa isänsä kanssa. Heidän kaksihuoneinen majansa tuhoutui 1951 hurrikaani Charlien iskettyä Jamaikalle, minkä jälkeen he asuivat hetken Jamesin tädin ja isoäidin kanssa läheisellä maatilalla.[2] Jamesin isä oli helluntailainen, ja Jameskin lauloi paikallisessa kirkossa ensimmäisen kerran kuusivuotiaana.[2][1]
Chambersin koulun opettaja suositteli tätä hakemaan Kingstoniin teknisille aloille erikoistuneeseen lukioon. Chambers muuttikin 1950-luvun lopulla Jamaikan pääkaupunkiin ja asui sukulaisensa luona käydessään kursseja. Hän myös alkoi esiintyä kykyjenetsintäkulopailuissa nimellä Jimmy Cliff.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cliffin ensimmäistä äänitystä ei julkaistu, eikä hänen esikoissinglensä ”I’m Sorry” saanut paljoakaan huomiota. Hän kuitenkin päätti alkaa keskittyä musiikintekemiseen ja sai 1961 vakuutettua Leslie Kongin tuottamaan hänen musiikkiaan. Cliffin ensimmäinen hitti Jamaikalla oli vuonna 1962 julkaistu ska-tyylinen ”Hurricane Hattie”.[2]
Cliff esiintyi 1964 Jamaikan-edustajana New Yorkin maailmannäyttelyssä.[3] Island Recordsin perustaja Chris Blackwell huomasi hänet ja teki hänen kanssaan seuraavana vuonna levytyssopimuksen.[2][3] Cliffiä markkinoitiin soul-laulajana, mutta eikä hänen ensimmäinen albuminsa Hard Road to Travel (1967) saanut juurikaan huomiota. Hänen coverinsa brittiläisen rockyhtyeen Nirvanan kappaleesta ”Waterfall” oli puolestaan hitti Brasiliassa.[2]
Cliffistä tuli kansainvälisesti tunnettu vuonna 1969, kun samana vuonna ilmestyivät ”Wonderful World, Beautiful People”, ”Vietnam” ja ”Many Rivers to Cross”. ”Wonderful World, Beautiful People” nousi Britannian listalla parhaimmillaan kuudenneksi.[2] Se sai huomiota hyvän mielen -kappaleena. Bob Dylan puolestaan kutsui ”Vietnamia” ”kaikkien aikojen parhaaksi protestilauluksi”.[1] ”Many Rivers to Cross” ei saanut tunnustusta ilmestyessään, mutta siitä on tullut erittäin tunnettu kappale, jonka ovat uudelleenlevyttäneet muun muassa John Lennon, Percy Sledge, Cher, Joe Cocker ja UB40.[2]
Lopullisen läpimurtonsa Cliff teki Perry Henzellin ohjaamassa elokuvassa Kingstonin kovanaama (The Harder They Come, 1972), jonka soundtrack-levy oli menestys myös Yhdysvalloissa. Elokuvassa Cliff näyttelee gangsteriksi päätyvää laulajaa Ivanhoe Martinia.[4] Siinä oli mukana myös improvisoituja keskusteluja Cliffin omasta elämästä.[2]
Cliff lähti elokuvan Island Recordsilta ja siirtyi EMIlle. Alku siellä oli hankala, sillä kuulijat alkoivat osittain vieraantua Cliffin Nation of Islam -yhteyksien takia. Lisäksi Wailersin Bob Marleytä oli alettu markkinoida kapinallisena artistina. Cliff alkoi jäädä Marleyn varjoon.[2] Yksi lisäsyy Cliffin menestyksen loppumiseen oli hänen tuottajansa Leslie Kongin yllättävä kuolema vuonna 1971.[4]
Cliffin EMI-albumit olivat 1970-luvulla muun muassa Unlimited (1973), House of Exile (1974) ja Follow My Mind (1975). Cliffin reggae oli kuitenkin saanut aiempaa enemmän huomiota Afrikassa, ja hän esiintyi Nigeriassa 1974 ja teki 1977 Länsi-Afrikan-kiertueen. Hän alkoi tuolloin harjoittaa myös perinteisempää islamia tavattuaan suufilaisuuden muridiveljeskunnan hengellisen johtajan.[2]
Cliff tuotti 1978 itse roots reggae -albumin Give Thankx. Vuoden 1980 albumi I Am the Living oli kaupallisempi. Se ilmestyi hieman ennen Cliffin esitystä Sowetossa. Esitys herätti keskustelua, sillä Etelä-Afrikka oli tuolloin Apartheid-politiikkansa takia boikotoituna.[2]
Cliff teki 1980-luvun alussa Brasiliassa yhteistyötä laulaja Gilberto Gilin kanssa, ja vuonna 1982 ilmestyi dokumenttielokuva Bongo Man, joka oli kuvattu Cliffin Jamaikassa järjestetyllä ilmaiskonsertilla. Cliff teki 1982 Columbia Recordsille albumin Special, jolla oli mukana myös Rolling Stonesin kitaristi Ronnie Wood. Cliff aloitti samaan aikaan yhteistyön Kool and the Gangin Ronald Bellin kanssa. Heidän yhteistyöstään syntyi muun muassa Grammy-palkittu albumi The Power and the Glory (1983).[2]
Cliff esiintyi 1986 komediassa Paratiisiklubi ja sävelsi elokuvan soundtrackille, jossa hän lauloi dueton Elvis Costellon kanssa. Cliffin vuoden 1987 albumi Hanging Fire edusti kaupallista tanssimusiikkia, ja siinä oli mukana Brazzavillessä äänitettyjä soukous-kappaleita.[2] Cliffin cover-kappale ”I Can See Clearly Now” (1993) nousi Yhdysvaltain listoille. Kappale oli Kelkkajengin soundtrackilla.[1]
Cliffin vuoden 2002 albumilla Fantastic Plastic People olivat mukana muun muassa Sting, Joe Strummer, Annie Lennox, tony Allen ja Parliament-Funkadelicin Gary ”Mudbone” Cooper. Hän levytti vielä albumit Rebirth (2012) ja Refugees (2022) ja teki kiertueita vielä yli 70-vuotiaana.[2]
Cliff kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 2025.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Mark Savage: Reggae legend Jimmy Cliff dies, aged 81 BBC News. 24.11.2025. BBC. Viitattu 25.11.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p David Katz: Jimmy Cliff obituary The Guardian. 24.11.2025. Guardian News & Media Limited. Viitattu 25.11.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Isabella Gomez Sarmiento: Reggae pioneer Jimmy Cliff dies at 81 24.11.2025. NPR. Viitattu 25.11.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Erik Ahonen: Reggaeveteraani päätti syntyä uudelleen. Su Aamulehti, 5.8.2012, s. 11.
- ↑ 2. Ben Beaumont-Thomas: Jimmy Cliff, Jamaican reggae singer, actor and cultural icon, dies aged 81 The Guardian. 24.11.2025. Viitattu 24.11.2025. (englanniksi)